sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Papu-ohraryynikeitto

Ajattelin jakaa täällä yhden reseptin tekemästäni keitosta. Tykkäsin itse ihan hurjasti tästä sekä maun, että ravinnon suhteen. Tykkään eniten tehdä sellaisia ruokia, missä mahdollisimman vähän aineksista tulee "paketista". Eli mitä vähemmän tuotetta on prosessoitu, sitä parempi. Näkemykseni on vähän sellainen, että jos en tiedä, mitä ruokapaketin kyljessä olevat aineet tarkoittavat, niin ne eivät välttämättä kuulu mun kroppaan. En ole mikään terveysintoilija, mutta tällaisiin asioihin on mielestäni tänä päivänä ihan hyvä kiinnittää huomiota.

No mutta siihen reseptiin siis! Välillä jopa perunasta saattaa saada yliannostuksen (kyllä, jopa perunasta), joten tällä kertaa halusin keittoon jotain muuta. Ohraryynit ovat erittäin terveellisiä ja ne ovat jopa täyttävämpiä kuin perunat niiden korkean hiilaritason vuoksi. Ne tuovat myös esimerkiksi keittoon kivan koostumuksen. Ohraryynit kannattaa siis laittaa edellisenä iltana likoamaan, jotta ne turpoavat tarpeeksi ja jolloin niiden keittäminen ei kestä kauaa. Itse liotin ryynejä vain pari tuntia, joten keittäminen kesti melkein tunnin ja sittenkin seuraavana aamuna keitosta oli melkein kaikki nesteet imeytyneet ohraryyneihin... Eli lopputulos oli itselläni aika puuromaista :D Liotus on tosiaan siis ihan suositeltavaa! Kannattaa myös vaihtaa vesi muutamaan otteeseen, ettei keitosta tule ihan harmaata. 


Tein tämän keiton aikalailla Green Kitchen-appsin reseptin mukaan. 
Keittoon tuli siis:

2,5dl ohraryynejä
1-2 sipulia (koosta riippuen)
3 valkosipulin kynttä
2-3 porkkanaa (koosta riippuen)
2 sellerin vartta
2tl rosmariinia 
2 laakerinlehteä
1 pienen sitruunan mehu
2 litraa kasvislientä
1 pieni kesäkurpitsa
500ml tuoreita vihreitä papuja
n 250ml ihan mitä vain papuja, 
itselläni oli luomupapusekoitus (säilyke)
3rkl oliiviöljyä



  • Laita liotetut ohraryynit kasvisliemeen kiehumaan. 
  • Ota wokkipannu tai joku muu syvempi pannu, johon tulee oliiviöljy. 
  • Laita sekaan pilkotut sipulit ja valkosipulit.
  •  Anna kuullottua hetki, jonka jälkeen sekaan tulee porkkanat, selleri, rosmariini, laakerilehdet, sitruunan mehu sekä noin desi ohraryynien keitinvettä. 
  • Keitä muutama minuutti, sitten lisää kasvislientä taas niin paljon että kaikki ainekset peittyvät kunnolla. 
  • Tässä vaiheessa ohraryynien pitäisi olla pehmeitä (itse odottelin vielä jonkin verran.. :D). Kun ryynit ovat valmiita heitä pannun ainekset kattilaan tai toisin päin mikäli käytössä ei ole tarpeeksi isoa kattilaa (niinkuin allekirjoittaneella). 
  • Lisää kesäkurpitsa, vihreät pavut ja säilykepavut ja hauduta keittoa 20-30 minuuttia. 
  • Lisää suolaa ja pippuria oman maun mukaan (maistele lientä!) ja poista laakerinlehdet.
  •  Kun vihreät pavut ovat pehmeät, keitto on valmista! 
  • Sekaan voit heittää vaikka jotain tuoreita yrttejä, mikäli sellaisia löytyy, keittoon sopivat ihan mitkä vain vihreydet!

Sitten vain maistelemaan, mums ja nams!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)