tiistai 3. helmikuuta 2015

Juureskeittoa ja tulppaaneja

Viime viikko meni molempien vanhempien syntymäpäiviä valmistellen ja viettäen ja lisäksi viikonloppuna tuli sukulaisia kylään. Kakkuja on tullut leivottua niin monta, että ainakin tällä hetkellä tuntuu, etten halua leipoa yhtään mitään ennen äitienpäivää.

Eilen sitten vietin tarpeellisen vapaa-illan ja sain vihdoin siivottua, kokattua ja pestyä pyykkiä. Miten rentouttavaa onkaan puhdas koti, tuoreet kukat ja puhtaan pyykin tuoksu!


Kuten sanoin vuoden alussa, olen kasvissyönnin aloittamisen jälkeen innostunut ruoanlaitosta ihan eri tavalla. Aikaisemmin heitin vain jotain kasaan, kun nykyään vietän oikein kunnolla aikaa selaillessa reseptejä ja mietiskellessä illan "menuta" :D. Tänään teki mieli juureskeittoa pienellä twistillä, joten eikun kuorimaan ja pilkkomaan! Koska itse tykkäsin ainakin keitosta kovasti, ajattelin jakaa sen reseptin tännekin. :)

Keittoon tarvitsee:

Lanttua 1/2
Palsternakkaa 1
Porkkanaa 3
Perunaa 6-9 (riippuen koosta)
Sipulia 2
Valkosipulin kynsiä 4
Kasvisliemikuutio 1
(Vuohenjuustoa)




1. Keitä litra vettä kasvisliemikuution kera. Veden sekaan voi lorauttaa
 lusikallisen oliiviöljyä tuomaan makua. 
Lisää myös oman maun mukaan muutamat kokonaiset mustapippurit.
2. Laita kiehuvan veden sekaan "kovimmat" juurekset, eli lanttu, porkkanat
 ja palsternakat paloiteltuina. Anna kiehua10-15min.
3. Lisää perunat, sipulit paloiteltuina ja valkosipulin kynnet kokonaisina. Kynnet voi tosin painaa veitsellä auki, jotta niistä tulisi mahdollisimman paljon makua.
4. Keitä kunnes perunat ovat kypsiä, eli noin 30-45 minuuttia. Lisää mausteita oman maun mukaan, esimerkiksi tulisuutta tuomaan voi laittaa pienen sujauksen cayennepippuria, ainakin omasta keitosta tuli aika sähäkkä tällä tavalla.
5. Lisää halutessa vuohenjuuston palasia. Itse olen niin juustofanaatikko, että koen ettei ole olemassa ruokaa, mihin ei juusto sopisi. Omasta mielestäni toi aika hyvän maun keittoon :) Jos vuohenjuusto ei maistu, uskon että esimerkiksi koskenlaskija olisi aika hyvää myös!


Tällainen keitto tuo jopa vähän kesäistä tunnelmaa tässä Siperian ilmastossa, kun normaalisti juureksia syö enemmän kesäisin. Niin ja onhan tuo keitto kuin aurinko konsanaan kaikilla keltaisen eri sävyillä! Oikeaa hyvän mielen ruokaa kaikin puolin!

Tällä hetkellä blogiin on hankala keksiä postattavaa, sillä kuvien ottaminen on vain surullista. Asukuviakaan ei tule otettua, sillä ensinnäkin asut koostuvat pääosin farkuista ja neuleesta ja toisekseen luonnonvalossa tulee oltua erittäin vähän aikaa. Tylsää, I know. Täällä siis odotellaan jo erittäin kärsimättömänä lämpimämpiä aikoja, vaikka ulkoilma kiusaakin lumimyrskyillään.. Ehkä saatte siis vielä lisääkin tällaisia reseptipostauksia :D

Mukavaa alkuviikkoa sinne toiselle puolelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)