maanantai 29. heinäkuuta 2013

Lomalle mars!

Tänään alkoi täällä suunnassa loma! Olin tosiaan kaksi viikkoa kesäkuussa ja nyt on taas kaksi viikkoa. Ihanaa! Nyt vietän yhden viikon "itsekseni" lomaa, mutta onneksi ensi viikolla poikaystävällänikin loppuu työt, joten sitten päästään vihdoin viettämään kunnolla aikaa yhdessä :)



Lomalle mulla ei ole mitenkään paljoa suunnitelmia, kunhan aion mennä fiiliksen mukaan ja katsoa mitä päivät tuo tullessaan. Viikonlopuksi on matka varattu tosiaan Tallinnaan, mutta haluaisin edottomasti käydä viettämässä yhden päivän Porvoossa. Lisäksi tältä kesältä on vielä kokematta sekä Mattolaituri, että Café Ursula, joten niihin olisi ehdottomasti päästävä. Haluaisin myös päästä vähän salilla käymisen kanssa takaisin rytmiin, nyt kesällä en nimittäin ole tainnut kertaakaan käydä salilla. Siitäkään en kuitenkaan aio ottaa stressiä - piti nimittäin tänäänkin mennä, mutta tämän kirjoittamisen jälkeen taidan ottaa nokoset. Katsotaan mikä fiilis sitten on! Ah, on se loma vaan niin ihanaa, kun ei ole oikeastaan pakko tehdä yhtään mitään ;)


Kuvituksena toimii tällä kertaa ihan vain muutamat otokset, mitä otimme poikaystäväni vanhempien luona rillaillessa. Tein sinne raparperimansikkapiirakkaa ja täytyy sanoa, että oli kyllä hurjan hyvää, vaikka itse sanonkin! Erittäin mehukasta! :)


Jep, nyt menen hyvin ansaituille nokosille, joita otin viimeksi varmaan silloin kesäkuun lomalla.. Olen nimittäin tehnyt töitä nyt ihan hurjasti, joten puhti on erittäin mennyt :P


Raparperi-mansikkapiirakan tein tämän reseptin mukaan, itse laitoin kyllä reippaasti enemmän mansikoita ja raparperia, niin tuli supermehukas piirakka :)

6 kommenttia:

  1. Mukavaa lomaa, muista nauttia! ;)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa lomaa sulle :)

    ☆ http://vanilla-fairytales.blogspot.fi/ ♡

    VastaaPoista
  3. Oi, ihanaa lomaa! Itselläni se juuri loppui ja huomenna alkaa työt uudessa työpaikassa, iik! Seuraava loma tulee olemaan varmaankin sitten jouluna, siihenhän on vielä ikuisuus!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Zandra! Ja ui, noi on kyl todella jänniä paikkoja, onnea sinne, toivottavasti on hyvä porukka ja tykkäät työstä! :) Mullakin on tän jälkeen seuraava loma vasta tammikuussa.. Vois olla vaikka joka kuukaus loma! :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)