tiistai 23. syyskuuta 2014

Syksyä kenkäkaappiin

Yleensä kun saan jotain päähäni, en rauhoitu ennen kuin päähänpistokseni on tyydytetty. Liian usein nämä päähänpistot ovat valitettavasti jotain muotiin ja shoppailuun liittyvää. Rasittavinta näissä on se, että päähäni on muodostunut jokin kuva täydellisestä jostain, mikä tarkoittaa sitä, etten tyydy mihinkään aika hyvään. Etsin vaikka monta vuotta, jotta löydän juuri sellaisen täydellisen yksilön, joka olisi juuri sellainen kuin pääkopassani olen kuvitellut.

Tästä syystä minulla ei ole vieläkään täydellistä villakangastakkia, vaikka olen jo monta vuotta etsinyt. Minulla ei myöskään ole täydellisiä mustia korkokenkiä, juurikin tästä samaisesta syystä (valitettavasti ne punapohjaiset täydelliset eivät ihan mahdu budjettiini..). Näiden tilalle olen ostanut jotkin halpistuotteet, koska ajattelen, että käytän niitä vain yhden kauden, koska ihan varmasti seuraavana vuonna löydän haluamani. Kröhöm, mustia korkkareita olen etsinyt noin neljä vuotta ja villakangastakkia kolme vuotta. 

Silloin kun kuitenkin köydän etsimäni ja se on täydellinen, kiitän aina itseäni siitä, etten tyytynyt johonkin ihan hyvään -malliin. Näin kävi nyt nilkkureiden etsinnässä. Mielessäni on ollut parin vuoden ajan kuva nilkkureista, jotka muistuttaisivat Acnen Pistoleita, mutta olisivat sirommat ja naisellisemmat, pienemmällä korolla. Pari kertaa olen meinannut sortua johonkin tekonahkaiseen, kun se malli oli ihan nätti; tai sitten olen ajatellut ostaa laadukasta, vaikka malli ei ollutkaan se täydellinen.



Eräänä päivänä kävin sitten Eccon liikkeessä, ihan varmana ettei tuollaisella mummomerkillä ainakaan ole mitään kivaa. Noh, miten sitten kävikään? Heti sisään astuessani näin juuri mielikuvani mukaiset kauniit nubukinnahkaiset nilkkurit hyllyssä. Siro korko, naisellinen muoto, rokkivetuketju sivussa ja ah, niin mukavat jalassa. Ei auttanut muu kuin mennä kassan kautta. Ja kuinka paljon tosiaan kiittelin itseäni siitä, etten tyytynyt vähempään. Olisi nimittäin harmittanut, jos olisin nämä nähnyt jo toiset keskinkertaiset ostettuani.


Näissä tosiaankin laatu on korkealuokkaista ja mukavuus on yltiömäistä. Kävelin näillä juuri koko päivän koulussa ja kaupungilla ja kotiin päästessäni vasta illan suussa, ei jalat olleet ollenkaan väsyneet tai kipeät. Jos ei paremmin tietäisi, niin ei varmasti edes tajuaisi jalassa olevan korkoa. 


Jalkinepuolelta olen siis valmiina syksyyn ja nämä tuovat sitä paljon kaivattua särmää syksyisiin mukavuusasuihin. Ehkä tässä jossain vaiheessa törmäisin vielä siihen täydelliseen villakangastakkiin, niin syysgarderoobini olisi jo erittäin hyvällä mallilla. 

Toivottavasti ilmat muuttuisivat vähän paremmiksi, niin näitä uskaltaisi käyttää enemmän. En halua nubukinnahkaa sateessa käyttää, vaikka monta suojakerrosta noiden päälle onkin jo laitettu. Eikös tämän alati niin luotettavan keltaisen lehdistön mukaan tästä olisi tulossa lämpimin syksy aikoihin? Toivotaan! 

4 kommenttia:

  1. Aivan ihanan harmaat, kiven väriset kengät! Onnea! Näytät varmaan upealta. En tiennytkään että Ecco tekee näin staileja kenkiä ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat itseasiassa luonnossa ihan mustat, mutta upeat ovat kyllä! En itsekään tiennyt Eccolla olevan tällaista valikoimaa, mutta olen muutenkin viime vuosina ollut iloisesti yllättynyt näistä "mummomerkeistä" kuten Clarks, Geox ja Ecco. Niiltä lyötyy jopa kauniita kenkiä ja niiden kanssa voi olla varma, että ovat myöskin ihan hurjan mukavia :)

      Poista
  2. Oi, onpas upeat! :) Itsellänikin on nilkkurit vielä hakusessa, täytyykin katsastaa ehkä näiltä "mummomerkeiltä" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa katsastaa ehdottomasti! Ainakin näin, että tätä mallia on Booztilla, niin käypä ainakin sieltä katsomassa :) Näitä en ainakaan voi hehkuttaa tarpeeksi, nää on niin kauniit ja ihanat ja supermukavat!

      Poista

Kiitos kommentista! :)