lauantai 2. maaliskuuta 2013

Maaliskuun eka asu

Vaikka yleensä en halua Tallinnassa mennä käymään minnekään Lindexiin tai Seppälään ihan vain periaatteen vuoksi, niin tällä reissulla ikkunnassa oleva neule kummitteli mua ihan vähän vaan. Kerroinkin jo, että tilasin H&M:ltä valkoisen palmikkoneuleen, mutta tämä Lindexin oma vaikutti niin kivan rennolta ja huolettomalta, että se oli ihan pakko ottaa mukaan. Hintakaan ei ollut järisyttävä, joten ajattelin, että kyllähän ihmisellä nyt kaksi valkoista palmikkoneuletta saa olla..

Varmaan niin kauan kuin olen unelmoinut valkoisesta palmikkoneuleesta, olen unelmoinut, että saisin yhdistää kauluspaidan neuleeseen. Eilen oli mitä mainioin päivä tälle yhdistelmälle, kun vietin aikaani koulussa tenttipenkkiä kuluttamassa (20min..) ;)



Kauluspaita - H&M
Neule - Lindex
Farkut - Bershka
Korut -

Tallinnasta lähti muutakin mukaan, nimittäin pieni rihkamakoru Nominationkoruni rinnalle. Hih, hetin kun näin tuon korun tuli mieleen Harry Potter! En kyllä myönnä ainakaan ostaneeni korua salaman takia ;)

Hiuksillekin tapahtui pieni muutos Tallinnassa, nimittäin nyt olen ihan hitusen vaaleampi :) On se kyllä hassua katsoa aamulla peilistä blondia päätä! Mutta ainakin tällä hetkellä tykkään kovasti vähän vaaleammasta kuontalosta. Vaihtelu tosiaan virkistää!
Mikä muu virkistää on tuo ihana keltainen pallero mikä on ilahduttanut aika suuresti nyt viime päivinä. Saatiin ottaa maaliskuu oikein aurinkoisesti vastaan :) (Voisi tuo tuiskutuskin loppua, niin olisin erittäin onnellinen!)

6 kommenttia:

  1. Todella kiva tuo löytämäsi neule! Ja pienikin vaihtelu hiuksiin piristää aina, itsekin odotan jo kovasti, että pääsen vain hieman leikkauttamaan kuivuneita latvoja pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, kampaajalla käynti on kuitenkin niin hemmottelua, et on aina ihan superihanaa päästä edes vähän nauttimaan kampaajantuolissa :D

      Poista
  2. Aivan ihana asu:) Ja sun kroppa on ihan täydellinen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, vähän kun sais massaa vielä lisää :P

      Poista
  3. Uusi lukija ilmoittautuu :) ihana tyyli sulla! Missä myyt vanhoja/käyttämättömiä vaatteitasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva, ihana kuulla, tervetuloa seuraamaan! :) Ja kiitos, en itseasiassa myy tällä hetkellä missään, vaan iso kasa vaatteita odottaa varastossa, että saisin aikaiseksi päästä kirpparille. Siinä kasassa on nimittäin niin hirveitä vaatteita (yläaste/lukioajoilta..), etten niitä ala edes huuto.nettiin laittamaan :P Mutta jos tulee jotain vähän kivempia vaatteita niin sitten laitan huutonettiin ja ilmoitan varmasti täälläkin sitten :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)