maanantai 4. helmikuuta 2013

Dinner for one

Mulla on ollut aika mukava päivä, vaikka maanantai olikin. Hyvään päivään kuuluu luonnollisesti myös hyvä ruoka ja halusin vähän hemmotella itseäni kattamalla pöydän nätiksi. Sitä kun aika helposti heittää vaan ruokaa lautaselle ja vetää nassuun, jos on ihan yksinään syömässä ;) Totuus kuitenkin on, että mukava tunnelma ja kaunis ympäristö vaikuttavat niin paljon mielialaan.


Olen pastan ja perunan suuri ystävä. Viime aikoina olen kuitenkin kuullut monista eri tahoista, että hiilareiden vähentäminen tekisi hyvää kropalle. Mulle terveys ja terveellinen ruokavalio on kaikki kaikessa, joten päätin siis kokeilla hiilareiden vähentämistä, mikäli olo paranisi. Tähänkään ruokaan en siis tehnyt vierelle mitään pastaa tai perunaa, mutta mikäli itse haluaa niin tähän kyllä sopii vierelle mikä vain :)

Ruoanlaitossa olen hyvin suurpiirteinen, enkä ikinä mieti tarkemmin kuinka paljon laitan mitäkin. Tässä tulee kuitenkin suurpiirteinen ohje, minkä mukaan tein lihapullani:

400g jauhelihaa
1 sipuli hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
n. 1dl korppujahoja
1 kananmuna
n. 1/2dl ruokakermaa (käytin itse kolmen sipulin ruokakermaa)
1rkl pestoa
mausteina: pippurisekoitusta, suolaa, grillimaustetta ja basilikaa oman maun mukaan :)

Heitä kaikki ainekset kulhoon ja sitten kädet likaiseksi! Sekoita siis niin kauan, että kaikki ainekset ovat sekoittuneet tasaiseksi. Jätä tässä vaiheessa taikina odottelemaan.


Kun taikina on valmis, voit alkaa valmistamaan tomaattikastiketta. Siihen tarvitset:

400g tomaattimurskaa
n. 2dl ruokakermaa (laita vain loput ruokakermat mitä jää taikinasta yli. Eli hanki yksi 2,5dl ruokakermapurkki, josta riittää silloin sekä taikinaan, että kastikkeeseen)
1 lihaliemikuutio
1-2rkl jauhoja

Laita kattilaan tomaattimurska, ruokakerma ja lihaliemikuutio. Kastikkeen lämmetessä, voit alkaa pyörittelemään lihapullia. Kun kastike alkaa kiehumaan, laita lihapullat kastikkeen sekaan. Kun kaikki lihapullat on pannulla, laita kansi päälle ja pienennä lämpöä. Anna hautua 10-15min tai niin kauan, että lihapullat on valmiita. Lisää jauhot, sekoittele ja anna kiehua noin minuutti. 
Dinner is ready!


Sitten salaatin vuoro! Tykkään kokeilla aina salaateissa uusia juttuja, sillä perus-tomaattikurkkusalaattiin kyllästyy aika nopeasti. Halusin ehdottomasti granaattiomenaa salaattiin, joten eipä siinä muuta kuin alkaa rakentamaan salaattia granaattiomenan ympärille ;)

Salaattiin tuli:

Granaattiomenaa
Rucolaa
Buttersquash-kurpitsaa
Fetajuustoa


Sitten vähän ruokajuomaa lasiin, servietti lautaselle ja kynttilät palamaan. Näin romanttinen ateria yhdelle on valmis! :D Tuli heti vähän luksusolo, kun oli vähän tunnelmallisempi ruokapöytä ;)

Saikohan kamerakin vähän viiniä?
Sen olen ainakin huomannut hiilarittomassa ruokavaliossa, että proteiinia tulee syötyä paljon enemmän. Mikäli ruoan lisukkeena on perunaa tai makaroonia, niin ne täyttävät niin paljon vatsaa, ettei muuta ruokaa paljon mahdu. Nyt jaksoin syödä neljä isoa lihapyörykkää ja ison kasan salaattia, kun muuten olisin ottanut vain pari lihapullaa (jotkut varmaan nauravat tälle, mutta mulla on todella pieni vatsa, joten 4 lihapullaa on oikeasti big deal ;)). Pasta ja perunat taitavatkin olla lautasella ennemminkin täyteruokana, sillä niiden suurkulutushan ei niin terveellistä kuitenkaan ole. Hiilareita en voi kokonaan ruokavaliostani kuitenkaan jättää, sillä ne auttavat minua lihomaan. Nyt, kun olen huomannut, että ruokaa voi syödä ilman riisiä, makaroonia tai perunaa lisukkeena, niin varmasti tulen vähentämään niitä ruokavaliostani. Olo ei ole nimittäin yhtään niin raskas, kun ei ole syönyt hiilareita ruoan kanssa :)

Tässä vaiheessa voisin vielä huomauttaa, etten ole mikään ravitsemusterapeutti ja kaikki kertomani perustuu omiin kokemuksiini. En siis neuvo ketään syömään samoin kuin minä, sillä kaikkien pitää kuunnella omaa vatsaa ja seurata oman kropan tarpeita ;)

Kehotan kuitenkin kokeilemaan reseptiäni! Hyvää nimittäin oli, oikeaa maanantairuokaa ;)

edit// Lisäsin taikinareseptiin nyt yhden kananmunan, kun se oli näköjään alkuperäisestä reseptistä jäänyt :)

2 kommenttia:

  1. Ihanaa Kelli että nautit ja katat kauniisti itsellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ne on näitä arjen pieniä iloja, mistä pitäisi aina muistaa nauttai :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)