torstai 14. maaliskuuta 2013

Pienet heipat

Tänään oli aika harvinainen aamu sikäli, että mulla oli kerrankin aikaa tehdä kaikkea rauhassa. Söin aamupalaa blogeja lukien, meikkasin ajatuksella ja sitten jäi vielä aikaa, niin napsaisinpas sitten pari kuvaa ihan satunnaisesti :)


Siinäpä minä! Harvinainen näky sinänsä, koska yleensä ehdin aamuisin ehkä juuri ja juuri sipaista ripsaria, kun taas tänä aamuna meikkasin ihan kunnolla! Vaikka en tiedä voiko meikkaamistani millään lailla kunnolliseksi kutsua. Olen ehkä tumpeloin meikkaamisessa ja kyselen aina vähän väliä Katilta neuvoa. Olenkin varmaan meidän yhteisolon aikana oppinut enemmän meikkaamisesta kun koko elämäni aikana. 



Tämä Gantin paita on ennenkin nähty blogissa ja olen edelleen täysin ihastunut siihen. Uusi juttu on kylläkin tämä kaveriltani saama vyö. Ihan supersöpö! Kokeilin sitä tänään farkkujen päällä ja se näytti ihan kivalta siinä, mutta ajattelin ehkä, että se olisi vieläkin kivempi vyötärövyönä. Eli taidan napsaista siitä palan pois ja tehdä vähän reikiä lisää. Näen tuon vyön nimittäin täydellisesti vyötäröhameen tai jonkin valkoisen kesämekon seurana :)

Eipä täällä sitten muuta, elämä on aika kiireistä tällä hetkellä (taasen). Tenttejä on tulossa ja kouluunkin pitää panostaa nyt vähän huolellisemmin kun kevät on jo pitkällä. Töitäkin riittää, mikä on erittäin hyvä, sillä mulla on ahkera säästökuuri meneillään! Aion päästä tänä vuonna ainakin kahdelle matkalle ja tällä hetkellä säästötili antaisi luvan ehkä puolikkaalle ;) Salillekaan en ole päässyt nyt tarpeeksi, buu. Tulee heti kyllä ihan löysä olo, kun ei pääse salille. Viimeistään toukokuussa elämä rauhoittuu (ehkä).

Olen myös viime aikoina siivoillut kaappejani ja jopa kuvaillut joitain huuto.nettiin meneviä vaatteita. Enköhän ilmoita sitten täälläkin, kun saan vaatteeni jossain vaiheessa laitettua sivustolle..

Niin ja nythän alkaa viikonloppu! Ihanaa viikonloppua siis! :)

6 kommenttia:

  1. Sulla on todella kauniit silmät!:)

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää niin meikki kuin asukin! Just tänään himoitsin Stockalla piipahtaessa erilaisia rusettivöitä...

    Itse myös äärimmäisen laiskana meikkaajana tulee luotettua aamukiireessä useimmiten pelkkään ripsivärin voimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Tuo on kyllä tosi söpö vyö! :)

      Hih, se on kyl toisaalta ihan hyvä juttu ihon kannalta, vaikka välillä vois kyl ehkä jaksaa panostaa enemmänki nassuunsa, eikä liikkua tuolla ihmisten ilmoilla ihan miten sattuu polviin ulottuvilla silmäpusseilla ja punertavalla nenällä :P

      Poista
  3. Hei! Mistä tuollaisia vöitä voi ostaa? Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti tuo vyö on ostettu kai Balilta tai jostain sieltä suunnalta, eli ei taida täältäpäin löytyä :/

      Poista

Kiitos kommentista! :)