tiistai 13. elokuuta 2013

Asu baari-illalta

Löysin koneelta pari viikkoa sitten nappaistut asukuvat, jotka olin aivan tyystin unohtanut! Eipä se mitään, julkaistaan nyt. Tässä asukombossa käytiin siis kavereitten kanssa ensin vähän istuskelemassa kaivarissa ja sen jälkeen tanssijalkaa vipatti, joten päädyimme pitkästä aikaa baariinkiin. Nyt kesällä en ole käynyt baarissa melkein ollenkaan, hyvillä ilmoilla on kuitenkin kivempi olla ulkona ja rillailla tai puistoilla. Itse kuitenkin tykkään tanssia, joten aina välillä on ihan pakko päästä klubille tai baariin ;)




Mekko - Mango, ballerinat - Michael Kors, vyö - vanha

Tuona kyseisenä päivänä koin kunnon asukriisin. Halusin ehdottomasti laittaa päälle mekon, mutta aikani vaatekaappia tongittua tajusin, ettei meikällähän ole minkäänlaista kesämekkoa. Noh, tyydyin tähän, joka on siis ihan ehdoton lempparijuhlimisasuni talvisin ja syksyisin. Mekko istuu aivan ihanasti ja on mukavaa kangasta, joka laskeutuu nätisti. Välillä saaatan pitää mekkoa sellaisenaankin, mutta yleisesti ottaen tykkään ryhdittää sitä vyöllä. Loppujen lopuksi mekko ei kuitenkaan niin synkkä ollut kuin pelkäsin, asiaa avitti sukkahousuttomat ja vähän ruskettuneet jalat; olen nimittäin tottunut pitämään mekkoa mustien sukkahousujen kera, jolloin asusta tulee luonnollisesti syksyisempi. Lisäksi tämähän on täydellinen baari/tanssimismekko, joten siinä tarkoituksessa se käy ympäri vuoden! ;)

4 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, vau! Nuo aurinkolasit ovat ihanat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Emmi, kiitos söpöliini :) Hih, noi arskat ostin lohdutuksena, kun en voinu ostaa reibaneita, melkein sama ;)

      Poista
  2. Ihana mekko, sopii sulle tosi hyvin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)