tiistai 10. syyskuuta 2013

Asu Oulun Ruusukadulla

Pieni blogitauko tuli tahtomattani pidettyä, aikataulu on ollut aika hektinen muuton lähestyessä. Vapaa-aika kun on käytettävä fiksusti pakkaamiseen ;) Murusenikin oli käymässä viikonloppuna ja hänenkin kainalossa tuli nyhvättyä onneksi edes vähän aikaa. Muutto on sunnuntaina, enkä millään malttaisi odottaa! Avaimet saan jo nyt torstaina onneksi, niin pääsen vihdoinki näkemään tulevan asuntoni; monet ovat jo ehtineet selitellä mulle vaikka mitä kauhutarinoita asunnon kunnosta ja ulkonäöstä ja jopa koosta, joten pieni jännitys on ilmassa - mitä jos asunto onkin ihan jotain muuta, kuin kuvissa on annettu olettaa? No, nyt ei ole enää paluuta, eli toivotaan kuvien pitävän paikkaansa :)

Olin siis jo pari viikonloppua sitten Oulussa käymässä poikaystäväni luona ja sinne oli tehty ihana ruusukatu! Se oli kuulemma jokin taideteos ja meille kerrottiin, että myöhemmin ruusut saa tulla keräämään pois kuka nyt haluaakin. Kovasti vihjailin paremmalle puoliskolle, että kyllä mulle tuollainen ruusupuska kelpaisi, mutta kummasti herralla ei kuitenkaan Helsinkiin tullessa ollut ruusuja kädessä. Kuulemma olisi ollut hankalaa kantaa junassa - itse olen sitä mieltä, ettei mokoma vain muistanut enää koko asiaa ;)




Mulla on näitä samaisia Zaran paitoja kolmessa eri värissä, ne kun on niin helppo heittää päälle ja sopivat kaiken kanssa. Ainoa ongelma on, että kyseiset paidat ryppyyntyvät kovin helposti ja etenkin pesun jälkeen ne ovat ihan kauhistuttavan näköisiä. Huonompi juttu tällaiselle maailman laiskimmalle silittäjälle..

Kaulakoruni sain etukäteissynttärilahjaksi rakkaalta tädiltäni. Kyllä täti tietää, mistä tämä tyttö tykkää! Olen erityisen rakastunut tuohon pikkuruiseen rusettiin, niin söpö! Toinen suloinen yksityiskohta on se, että korun saa avattua ja sinne saa laitettua vaikka kuvia :)

Tällainen lyhyt postaus, nyt nimittäin pitääkin palata jo pakkaamisten äärelle.. Oulukuvia on tulossa myöhemmin lisää, mukavaa viikkoa! :)

Paita, farkut ja bleiseri - Zara
Toppi - Vila
Huivi ja laukku - Mulberry

2 kommenttia:

Kiitos kommentista! :)