lauantai 21. syyskuuta 2013

Palasia kodista

Ehdin nyt nappailla pari kuvaa kodista. Paljon on vielä kotona tekemättä ja se näkyy kuvistakin. Ainoa valmis tila on keittiöpuoli, sieltä puuttuu vain taulu enää. Verhot tilasin juuri ja ne pitäisi vain hakea postista. Niille tulee kyllä tarvetta, etenkin kun vastapäätä on toinen talo ja sieltä näkee varmasti meille sisälle :P Myös uusi telkkari tarvittaisiin ja kylppäriin jonkinlainen säilytyskaappi. Taulut on vielä tosiaan seinille laittamatta ja niiden kanssa pitääkin vielä sumplia, kun en oikein tiedä mihin mitäkin laittaisi, seinätilaa kun ei oikein ole kaikille jakaa :P Hyvin olen kuitenkin jo kotiutunut ja päivän päätteeksi on aivan ihanaa päästä omaan pieneen kopperooni :)



Ruokapöydälle hankin Pentikiltä kuolaamani tabletit. Juujuu äiti, ei ole mitkään käytännöllisimmät, mutta ne sopivat niin nätisti keittiööni :) Tasoa ei keittiössäni ole kuin tuon pienen palasen verran, mikä näkyy ylemmässä kuvassa, mutta vähän lisätasoa sain ruokapöydältä, kun laitoin siihen tuon lastapussukkani ja basilikapurkin. 


Keittiö on valitettavasti aika pimeä nurkkaus, eli kuvat ovat tämännäköiset, vaikka ne onkin otettu päivän valoisimpaan aikaan :P Pikkutasolleni laitoin kuitenkin nuo Pentikin purnukkani ja vedenkeittimeni. Lexingtonin patakintaan - ja lapun ostin tuparilahjaksi itselleni. Kiitos vielä ystävälleni, jonka antamalla lahjakortilla nämä ostin ;) Ne odottelevat vain koukkuja, jotta ne saisi keittiöpyyhkeeni kanssa samaan tuohon uunikahvaan.



Lipaston taso odottelee tosiaan vielä uutta televisiota (en usko, että se kestäisi putkitelkkarini painoa..). Joikin kynttilä pääsi ensimmäistä kertaa palamaan uudessa asunnossa ja täytyy sanoa, etten ole tainnut näin laadukkaaseen kynttilään törmätäkään! Tuo palaa siis aivan millintarkasti, eikä lasinreunaan jää jälkeäkään.



Rakas nallukkani pääsi myös aitiopaikalle lähelle sänkyäni :)

Tosiaan asunnosta puuttuu aika monia juttuja vielä, mutta hiljaa hyvä tulee, enköhän pidä blogiakin ajan tasalla ;)

4 kommenttia:

  1. Oi, näyttääpä ihanalta! Oma koti kullan kallis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi ja sinäpä sen sanoit, on se vaan niin kallis<3

      Poista
  2. Oi ihanan näköistä! Onnea uuteen kotiin! Nauti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ihana Sofia, ja täällä nautitaan kyllä täysin rinnoin :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)