sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ripaus leopardia vaatekaapissa


Alkukesästä ostin pienen alelöydön Zarasta, nimittäin leopardi-kuvioisen huivin. Ostos oli aika raisu mulle, mutta halvan hinnan vuoksi nappasin kuitenkin mukaani. Onneksi nappasin! Vaikka koko kesän huivi on pysynyt visusti kaapissa, kun olen käyttänyt muuten niin värikkäitä vaatteita, niin pari viikkoa sitten päätin vihdoin yhdistää leon johonkin ennen kuin sen käyttöaika menisi umpeen.

Tapani mukaan, yhdistin vieraan kuosin ensialkuun turvallisiin ja simppelehin väreihin. Valkoisen puseron kanssa huivi oli itseasiassa yllättävän kiva!







Paita - Mango
Farkut - Bershka
Ballerinat - Michael Kors
Huivi - Zara
Käsikorut - Lindex; Nomination
Aurinkolasit - Global
Laukku - Louis Vuitton

Tämän huivin myötä olen itsekin alkanut ihailemaan erästä blogi-ilmiötä melkeinpä; kyseessä siis leohousut. Housut saavat kuitenkin muhia ensi kesään saakka, niille ei kuitenkaan nyt enää tulisi paljoa käyttöä, etenkin kun olen aika shokeeraantunut siitä, että harkitsen niitä edes.. Muut tytöt ovat vaan osanneet yhdistää ne niin hyvin, että ne eivät edes näytä niin rajuilta kuin kuulostavat.

Nauttikaahan te muut kauniista sunnuntaista, tänään oli kyllä mitä mahtavinta herätä auringonpaisteeseen viimeaikaisten sateiden jälkeen. Itse vietän päiväni reippaana työskennellen ;) Toivottavasti aurinkoisia päiviä tulisi hurjasti lisää, vaikka ilmat kylmenevätkin. Ainakin itse tunnen heti pimeämpien päivien tullessa väsyvän nopeammin.

6 kommenttia:

  1. Hei!

    Huomasin että olit ostanut sun Mulberryn Alexan Tallinnasta. Mistä pystyit tarkistamaan, myykö kyseinen liike 100% aitoja tuotteita?
    Ja pystyykö paikan päällä liittymään kanta-asiakkaaksi ja saako aina sen -15%?

    Kaunis kiitos jo etukäteen vastauksista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kirjoitin tarkemmin tästä siinä postauksessa, missä esittelin Alexan, mutta siis aitouden tarkistin mulberryn sivuilta, sieltä voi etsiä myymälät, jotka myyvät Mulberryä, eikä sivustolle luonnollisesti pääse ellei Mulberry ole tietoinen myymälästä. Kanta-asiakkaaksi pystyi tosiaan liittymään heti. Tuosta alennuksesta en tietty voi luvata mitään, kun itse olen asioinut liikkeessä kerran, mutta ymmärsin että 15% saisi kaikista norm.hintaisista tuotteista ja ainakin itse sain alennuksen heti :)

      Toivottavasti nää auttoivat! :)

      Poista
  2. Kääk, aivan ihana huivi! Minulla on kauhea leopardivillitys meneillään, juuri kotiutin ne housut...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä katoinki et sä hankit ne, jaiks! Ne on kyl niin kivat! Kohta me ollaan varmaan jossain leopardikokoasussa :D UU vähänkö leo-onsie ois kiva!

      Poista

Kiitos kommentista! :)