torstai 16. tammikuuta 2014

Vuoden ensimmäinen asu

Heips! Sunnuntaina palailimme äidin kanssa tänne pakkasiin Gran Canarian auringosta. Onneksi aurinko seurasi meitä tännekin, niin ollaan täälläkin saatu nauttia kauniista säistä. Muutama päivä meni arkeen palautuessa ja murusen kainalosta nauttien, hän nimittäin suuntasi eilen takaisin Ouluun pitkän Joululoman jälkeen.

Tarkoituksenani oli jakaa muutamia kuvia lomalta, mutta tottakai unohdin piuhan kotiin. Kuvia saa siis vielä tovin odotella, joskin voisin jo valmiiksi varoitella, että loma oli oikeastaan vain rentoutumista. Emme ottaneet matkaa mitenkään kulttuurin kannalta, vaan menimme molemmat vain ottamaan aurinkoa ja nauttimaan, sillä molemmilla on ollut niin rankka syksy. Kuvia ei siis paljoa ole ja ne jotka otin, otin kännykän kameralla.


Poikaystävän läsnäolosta ja auringosta piti tietenkin ottaa kaikki irti ja nappaistiin asukuvat tässä alkuviikosta. Mikään sen kummempi asu ei ollut kyseessä, mutta eihän ne arjen asut olekaan. Itse usein haenkin blogeista inspistä siihen ihan arjen pukeutumiseen, jottei aina vetäisi niitä tylsimpiä vaatteita kaapista päälle.

Kanarialla tuli jonkin verran shoppailtuakin, siellä oli ihan hurjat alennukset joka puolella. Harmikseni alennuksien huono puoli on se, etten omia kokoja niistä koskaan saa. Esimerkiksi Massimo Duttilla äitini teki ihan hurjasti löytöjä, kun taas itse jouduin pysyttelemään uutuuksien puolella. Eipä siinä mitään, Dutti oli normaalihintaisenakin siellä halvempi kuin Ruotsissa tai Englannissa ;)


Muutaman onnistuneen alelöydön kuitenkin tein. Tässä asussa näkyvä neule on nimittäin Ralph Laurenin ja se kökötti El Corte Inglesissä -50%-lapulla varustettuna. Kyseisestä tavaratalosta saavat turistit myös -10% vielä lisäalea, joten lopulta en neuleesta pulittanut kuin reilu 50€. Neule löytyy näköjään Booztin alennuksesta täältä.

Parhaat alelöydöt ovat mielestäni juurikin tällaiset. Ralph Laurenin neuleista olen kuullut vain hyvää ja minulla on kaapissani tarvetta laadukkaille neuleille. Tähän ostokseen olinkin siis ihan hurjan tyytyväinen!


Kuten kerroinkin, tein muitakin aika kivoja löytöjä Kanarialta, joita on tarkoitus teille paremmin esitellä, kunhan saan niistä kuvat otettua. Tiedättekö muuten, kuinka lomalla saattaa tulla vähän rohkeampi olo shoppailessa ja huomaat katsovasi vaatteita, joita et normaalisti ikinä edes vilkaisisi? Noh, tällä kertaa onnistuin onneksi pitämään järjen päässä ja ostin vain sellaisia vaatteita, joita tarvitsen ja käytän ihan varmasti. Mielelläni siis välillä käyttäisin niitä rohkeampiakin ostoksiani, mutta kun tiedän, että loppujen lopuksi, ne jäävät sinne kaapin perukoille, kunnes päätyvät kirpparikasaan. Kun on oma tyyli, niin sitä on vaikea lähteä muuttamaan. Ainakaan kovin raadikaaleilla muutoksilla ;)

Takki - Liu Jo; Neule - Lauren Ralph Lauren; Housut - Bershka; 
Nilkkurit - Global; Huivi - Mulberry; Laukku - Louis Vuitton

Heh, tykkään ihan hirveästi ruskettuneesta ihostani! En ole nyt koko viikkoon käyttänyt meikkiä, kun pidän tuosta rusketuksen tuomasta hehkusta :) Meikkivoiteeni on myös niin vaalea, että pelkään sen peittävän ruskean sävyn:D Niin noh, voisihan noiden silmäpussien päälle toisaalta jotain laittaa, mutta ei kai se niin justiinsa ole..

Maanantaina meillä oli treffi-ilta ja kävimme poikaystävän kanssa sushilla ja leffassa. Kävimme katsomassa Hobitin ja pakko sanoa, etten todellakaan suosittele 3D:tä kyseisessä leffassa. Ärsytti ihan hirveästi, kun kaikista action-kohtauksista oli tehty ihan videopelin näköisiä. Näyttelijät eivät näyttäneet edes näyttelijöiltä vaan ihan tietokoneilla tehdyiltä hahmoilta. Onko joku muu huomannut saman kyseisessä leffassa? Pitää muistaa käydä kolmas osio katsomassa ihan 2D:nä, josko siinä ei olisi kikkailtu niin paljon tietokoneilla.

Aiheessa mentiin nyt vähän sivuraiteille, mutta kertokaa vain mitä mieltä olette yksinkertaisesta asustani :) Mukavaa pian alkavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Ihanan aurinkoisia kuvia ja kaunis rusketus, oi :) Huomasin vähän saman Hobitissa ja ärsytti kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo heti kun aurinko pilkahtelee niin on pakko saada otettua asukuvia ;) Joo se videopelimäisyys vei sitä realistisuuden tunnetta ihan hurjasti! :(

      Poista
  2. Minä kiinnitin ihan samaan huomiota Hobittia katsoessa ! Kolmas pitää katsoa kyllä 2D. Sitäpaitsi ne lasitkin painaa ikävästi nenän varteen (jos on ne punaiset ja painavat).

    Ihana rusketus. Oikein kunnon piristys näille kylmille säille ja tuo takki on upea !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mullaki oli koko illan nenällä punaset jäljet :D Nykyään varmaan 3D-elokuviin halutaan niin paljon efektejä, että ne ei enää näytä hyvältä, niin varmaan tästä lähin välttelen niitä ja pysyttelen ihan normielokuvissa :P ihan hyvin niistäkin varmaan saa elokuvasta selvää :P

      Ja kiitos! Toivottavasti kestäis rusketus vielä vaikka edes viikon :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)