perjantai 1. maaliskuuta 2013

Burgundykynnet

Tilasin jo tammikuussa Feeluniquelta Essien kynsilakkoja, mutta  sainkin odotella pakettiani sitten melkein kaksi kuukautta..  Alkuperäinen paketti taitaa huidella jossain Filippiinisaarilla, mutta onneksi sain uuden tilalle ja pystyin vihdoinkin laittamaan kynnet kuntoon! Koska olen itse aika laiska lakkaamaan kynsiäni, niin tällä kertaa pyysin kämppistäni tekemään manikyyrin mulle. Neiti on kuitenkin melkeinpä ammattilainen!


Tilasin siis jopa kolme eri lakkaputelia. Ongelmani yleensä kynsien lakkauksessa on se, etteivät lakat pysy ollenkaan. Ajattelinpa sitten kokeilla sekä aluslakkaa, että kuivatuslakkaa. No eipä väri nyt ehkä paljoa kauempaa kestänyt kuin normaalistikaan, mutta ei mikään voi luultavasti auttaa. Käytän kuitenkin töissä niin paljon käsiä, että yhden työpäivän jälkeen on lakka jo ihan repaleinen.Ihan turhia lakkaputelit eivät kuitenkaan ole, sillä niillä saa kauniin kiillon lakkaan ja lakka irtoaa helpommin kynsistä. Ainakin tämän yhden käyttökerran jälkeen havaitsin tällaisia puolia. Uskoisin, että nuo lisälakat auttavat myös kestävyyteen, jos kynsillä ei tosiaan tarvitse hirveästi raapuskella ;)


Väriksi tilasin erittäin suositun Bordeaux-sävyn, jota ei olla turhaan hehkutettu. On se vaan niin kaunis väri! Kati laittoi vielä pari timanttiakin kruunaamaan manikyyrin ;)

Viikko on ollut aika kiireinen, mutta onneksi ihan hyvällä tavalla. Oltiin poikaystävän kanssa minilomalla Tallinnassa. Käytiin moikkaamassa kummityttöä, sain vähän väriä päähän ja vietetiin rentoja hetkiä kaupungilla. Teki todella hyvää vaikka vain yhden yön reissu olikin :)

Hyvää viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Itsellä ollut sama ongelma, kun lakat eivät pysy. Sitten ostin ebaysta uv-lampun ja cnd-shellac lakkaa. Se on uv-lakkaa, joka siis kovetetaan tuolla lampulla. Pysyy ihan älyttömän hyvin! Noin pari viikkoa kestää aina kerrallaan, sitten jo otan sen itse pois kun kyllästyn väriin. Siihen laitetaan alulakka (pidetään lampussa n. 30 sekuntia), värilakka (kaksi kerrosta, molemmat n. 2 min lampussa) ja vielä päällilakka (2 min lampussa). Yllättävän nopeasti tuo tekeminenkin menee ja se on ihan kivaa puuhaa. Ei pilaa kynsiä ja helppo poistaa. Kannattaa investoida! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyl aika hyvältä vekottimelta! Pitää katsoa jos bongaisi tuollaisen jostain, niin voisi ehkä jopa sijoittaakin! Ei tarvitsisi niitä lakkojakaan kuluttaa sitten niin hirveästi :P

      Poista
  2. Mä en ole koskaan kokeillut noita Essien lakkoja, vaikka niin moni niitä kehuu! Eivät ilmeisesti sitten olekaan mitään erikoisia, jos eivät edes yhtä päivää kestä. Mulla on kans noita uv-lakkoja, joista edellinenkin kommentoija teki selvää, mutta Orly-merkkisiä (Kicksistä). Pysyvät tosi hyvin ja on helppo laittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, vika taitaa olla ihan osittain ainakin mussakin kun tosiaan käytän aika paljon käsiä (ja kynsiä) töissä niin se taitaa olla osasyy... Mutta se mistä ite tykkään Essien lakoissa on se miten ihanasti ne levittyy ja kuinka helppo niillä on lakata. Oon niin huono lakkaamisessa, et noi on kyl niin hyvät kun ovat melkein idioottivarmoja :D Mutta pitäisi ehkä tosiaan kokeilla noita UV-lakkoja, jos pysyisi munkin käsissä vähän kauemmin kun pari päivää :P

      Poista

Kiitos kommentista! :)