lauantai 8. helmikuuta 2014

Kevättä kotiin

Olen huomannut hypisteleväni entistä enemmän vaaleita tyynynpäällisiä kaupoilla ollessani. Kevät alkaa siis tehdä tuloaan mieleen. Kun ulkona on pimeää ja räntäistä, niin kotiin haluaisi valoa ja väriä. Selailinkin koulutöitä vältellen nettikauppojen valikoimia ja löysinkin muutamia ihania päällisiä, joita voisin omaankin melko värittömään kotiini harkita.


1. - 2. Pentik 
3. - 6. - H&M - Home


Tällaisiin sesonkituotteisiin en halua laittaa yleensä paljoa rahaa, joten etsiskelin inspiraatiota enemmänkin huokeampihintaisilta sivuilta. Pentikin Costa-päällisissä on ihanaa maalaistunnelmaa, jota kodistani löytyy. Väritkin menisivät kauniisti sisustukseeni! Costa-päällisiä on myös ihanassa merellisen sinisessä värissä, mutta kyseinen sininen menee jo niin kauas muusta sisustuksestani. Harmaa on jotenkin niin ihanan raikas, vaikkei siinä paljoa väriä olekaan.
H&M-Homen puolella löysin yhden jos toisenkin aivan ihanan päällisen! Ruskea tyynynpäällinen kuvioinnilla on kaunis ja vaalea sävy tuo siihen vähän raikkautta. Sävy sopisi muutenkin kauniisti kotiini. Jos minulla olisi kotonani yhtään enempää valkoista niin turkoosi tai vaalea roosa tyynynpäällinen olisi aivan täydellinen tuomaan keväistä piristystä. Roosa menisikin sohvalleni nätisti ja jotenkin tuo puuterimainen sävy on mielestäni todella kaunis.
Sydämeni kuitenkin vei tuo aivan ihana kukkaistyynynpäällinen. Minä, joka sallin kotiini vain ja ainoastaan raitaa ja sitäkin hillitysti, menin ja ihastuin kukkaiskuvioon! Mielestäni tuo olisi ihanan keväinen, raikas ja jopa pirteäkin!

Mitä mieltä, olenko nyt hypännyt suoraan eläkeikään, kun tykkään kukkakuvioisesta tyynystä?

5 kommenttia:

  1. Toi kukkakuosinen tyyny on ihana! Katselin sitä itsekin, mutta se ei oikein mätsää mun asunnon väreihin joten taidan kehitellä jotain muuta kuitenkin :D Ja noi muutkin tyynyt on tosi kivoja, etenkin siksak-kuosinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, et se on jonkun muunkin mielestä kiva! Munki pitää vähän mietiskellä, et meniskö se väreihin :) Mut jos ei niin varmasti joku muu noista ihanuuksista menee :)

      Poista
  2. Ää mä oon parit viime päivät ihastellut juurikin noita Pentikin Costa-tyynyjä ja tota H&M:n raidallista versiota! Kauhee sisustuskuume :)

    VastaaPoista
  3. Ai niin, huomasin vielä, että liittyessä Pentik Ystäväklubiin saa 30% alennuksen vapaavalintaisesta tuotteesta... eli taitaa olla täällä edessä reissu Pentikiin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyl kumma miten tää kevät saa sisustusvimman nostamaan päätään :D Ja joo kannattaa hankkia kun kerran noin mojovan alen saa! Ite taidan tehdä täsmäiskun sinne H&M:ään! :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)