maanantai 19. marraskuuta 2012

Chicken soup for the soul

Tein tänään erittäin nopeaa ja yksinkertaista kanakeittoa. Yleensä tykkään tehdä ruokaa, missä on monia eri aineksia ja myös erilaisia kasviksia. En tykkää käyttää pakastettuja aineksia ruoassa, koska mielestäni tuoreet ainekset ovat parhaita. Tällä kertaa halusin kuitenkin tehdä jotain nopeaa ja vaivatonta, joten menin vähän normaalien tottumuksieni vastaisesti ;)
Ajattelin jakaa reseptin teidänkin kesken, kun mielestäni nopeita reseptejä ei voi koskaan olla liikaa :)


Tarvitset:
400g maustamatonta broilerin fileesuikaletta
500g perunasipulisekoitusta
200g tuorejuustoa
7dl vettä
currya
kanaliemikuutio
öljyä

1. Lorauta kattilan pohjalle öljyä ja lisää sekaan pari ruokalusikallista currya. Lämmitä seosta hetki ja sekoittele curry ja öljy keskenään.
2. Nosta kattila liedeltä ja lisää kanat. Sekoittele niin kauan, että kanat on yltäpäältä seoksessa.
3.  Lisää vesi, kanaliemikuutio ja perunasipulisekoitus.
4. Anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia.
5. Lisää tuorejuusto ja sekoittele niin, että juusto sekoittuu keittoon.
6. Lisää mausteita (suolaa, pippuria...) oman maun mukaan.
7. Valmis! :)

Eli tämmöinen reilun 20 minuutin ateria. Seuraavalla kerralla voisin kokeilla ihan vaikka valmiiksi maustetulla broikulla, vois tulla keittoon ehkä enemmän makua siten. 

Nyt unten maille! :)


2 kommenttia:

Kiitos kommentista! :)