keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Lisäystä meikkipussiin

Etsinnässä on ollut jos jonkin aikaa jo uusi meikkivoide. Aikaisempi meikkivoiteeni on ollut ihan liian vaaleaa ihollani, näytän nimittäin vähän haamulta, kun käytän sitä. Kävin katsastamassa Stockmannin valikoimaa, mutta hinnat tuntuivat vähän hurjilta omaan budjettiin (luultavasti koska pysyttelin siellä Lancomen osastolla ihastelemassa...). Päätin sitten kokeilla Bodyshoppia!


En ole koskaan vielä ostanut BodyShopilta muuta, kuin niitä ihania kehovoidepurnukoita ja suihkugeelejä. Menin siis vähän epäilevin mielin liikkeeseen. Myyjä oli kuitenkin ihanan auttavainen tällaisen tumpelon kanssa ja auttoi valitsemaan monista eri purnukoista sen oman vaihtoehdon (nestemäisen meikkivoiteen) ja oikean sävyn omalle iholleni (vain 2! Kuvittelin, että mun iho on vähintään yhtä ruskea kuin espanjalaisilla.... höh.)


 Ainakin näin alkukokeilun jälkeen voide tuntu tosi kivalta iholla ja levittyi todella helposti. Voide on ollut iholla myös todella tasainen  ja ainakin omalla kuivalla ihollani ei kiillä ollenkaan vaan päinvastoin antaa kivan mattapinnan. :)



Mukaan lähti myös käsidesigeeliä, kun niin houkuttelevasti siinä kassan lähellä kimalsi tuo keltainen väri. Sitruunahirmu minussa nosti siis päätään ja nappasi geelin matkaansa. Ihanan raikas tuoksu! :)

Erittäin suuri plussa näissä ostoksissa on se, että niitä ei ole testattu eläimillä ja se on mulle todella tärkeää. :)

Ihanaa torstaita! (Voisko jo sanoa viikonloppu?)


6 kommenttia:

  1. JEE! Todellakin plussaa juuri siitä, ettei tuotteita testata eläimillä (: Se kun on täysin turhaa, kun vaihtoehtoisia menetelmiä on tsiljoonittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olikin yks tärkeä must ku lähin ettii tota meikkivoidetta. Ja on kyl hienoa, että niitä vaihtoehtoja alkaa tänä päivänä olemaan tosiaan todella paljon! :)

      Poista
  2. Munkin pitäisi ostaa käsidesiä mutta inhoan niiden hajua:D Ehkä pitäis kokeilla noita Body Shopin versioita:)

    Blogissani on sinulle muuten haaste:) : http://zandranelamaa.blogspot.fi/2012/11/haaste-10-lempiasiaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tossakin on kyllä se käsidesille ominainen haju aluks, mutta sitten kun sen on jo levittänyt käsille, niin sitten leviää ihana sitruunainen tuoksu :) Siellä oli kaikkia muitakin ihania tuoksuja :)

      Oi kuinka kiva kuulla, meen heti katsastamaan! :)

      Poista
  3. Paljonko toi meikkivoide maksoi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista täysin tarkkaa summaa, mutta 20€ hujakoilla ainakin :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)