keskiviikko 28. elokuuta 2013

Aurinkolahti


Sunnuntaina kävimme isän ja poikaystävän kanssa nauttimasta viimeisistä kauniista kesäilmoista Aurinkolahteen. Aurinkolahti on ehdottomasti yksi Helsingin lempipaikoistani, siellä on melkeinpä etelänmaan tunnelma; pitkä uimaranta, vehreitä puita, luksusasuntoja ja pikkusaaria. Tässä teillekin muutama kuva, suosittelen ehdottomasti Aurinkolahdessa käyntiä, ihan jo vain Kahvila Kampelan kermaisen lohikeiton takia on syytä tulla vähän pidemmältäkin.


Tällä kertaa emme kuitenkaan jääneet Kampelaan, vaan ajattelimme kerrankin istuskella rantakahvilassa. Ei ollut täälläkään paha istuskella!





Mulla on aina ollut pienimuotoinen unelma, että haluaisin joskus asua Aurinkolahdessa. Siellä on kuitenkin aika kallista asua ja mikäli sieltä asuntoja vapautuu, ne menevät heti kuin kuumille kiville. Asunnot ovat nimittäin kaikki 2000-luvulla rakennettuja, eli erittäin siisteistä ja kauniista asunnoista on kyse.


Näitä kuvia ottaessani sunnuntaina, en kuitenkaan arvannut, että pian elämä heittäisi kuperkeikkaa ja yksi pieni unelmani toteutuisi.


Otin nimittäin noin puoli tuntia sitten vastaan asunnon, joka sijaitsee juurikin tuossa kanavan varrella. Se on tuo ihan viimeinen keltainen talo mikä kuvassa vasemmalla näkyy. Eli toisin sanoen mulla tulee olemaan minuutin kävelymatka rannalle! Miten satuinkin ottamaan juuri tuosta kanavasta ja sitä ympäröivistä taloista kuvan, eilen vielä etsin nimittäin kuumeisesti kämppistä itselleni! Kämppis löytyi, joten aikamoisen sopan sain tästäkin aikaiseksi. Nyt pitää neuvotella vuokranantajan kanssa armoa kuukauden irtisanomisajasta ja miettiä josko kämppikseksi hakevat voisivat muuttaa tilalleni nykyiseen asuntoon, vai miten tämän saisi hoidettua ilman turhia murheita..
Ei se kuitenkaan haittaa, pian olen nimittäin oman pienen kopperoni rouva, ei enää kämppiksiä! Vaikka tästä lähtien syönkin puuroa ja joudun kasvattamaan työurakkaani, niin se tulee olemaan kuitenkin sen arvoista, tämä asunto on aivan ihana! Tässä kelpaa asua siihen saakka, kun poikaystävä muuttaa takaisin Oulusta ja voimme alkaa etsiä yhteistä asuntoa :)

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hii, kiitos Rimma! Täällä ollaan ihan täpinöissä :)

      Poista
  2. Oi, onnea asunnosta! :) Näyttää kyllä ihanalta paikalta <3

    VastaaPoista
  3. Oii ihanaa oot saanu asunnon aurinkolahesta :)Mäkin oon katellu jo pari vuotta asuntoa sieltä mutta vähän turhan kalliita kaksiot :/ Onko yksityisen vuokrakämppä kyseessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii, kiitos Jennifer! Joo kaksiot on kyl aika hurjan hintaisia.. Onhan toi munki yksiö jo halvan kaksion hintainen :D En ole vielä keskustellut kämpästä kuin välittäjän kanssa, joten en ole ihan satavarma onko kyseessä yksityinen vai vapaarahoitteinen välitysfirman asunto.. Ei kuitenkaan mikään kaupungin ainakaan.. :)

      Poista
    2. Okeii, kiitos vastauksesta :) No ehkä mekin jonain kauniina päivänä asutaan siellä ;)

      Poista
    3. Pidetään peukut pystyssä, että onnistaa ;)

      Poista

Kiitos kommentista! :)