sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Maailman helpoin piirakka

Jaanpa täällä vielä supernopean kaakkusen reseptin. Tein tätä pari päivää sitten, enkä ajatellut laittavani sitä tänne, joten siksi kuvat ovat pimeämpiä (talvi!!). Keräilen aina kuvia leipomuksistani, koska haluan joku päivä askarrella itselleni reseptikirjan, johon laittaisin kuvia omista teoksistani :)

Noh, sen pitemmittä puheitta:


Marjapiiras

Ainekset: 
Murotaikinapohja
Pussillinen pakastemarjoja (mustikka ja vadelma)
Mascarponejuustoa purkki (250g?)
2tl vaniljasokeria
2rkl sokeria
2 munaa

1. Levitä murotaikinapohja piirakkavuoan pohjalle
2. Laita  marjat pohjan päälle
3. Vispaa sokerit ja munat vaahdoksi
4. Lisää mascarponejuusto ja sekoita tasaiseksi seokseksi
5. Lisää seos marjojen päälle tasaisesti
6. Paista uunissa 200c n. 35min tai kunnes pinta on ruskistunut ja hyytynyt.

Eli siis tosiaan, maailman helpoin piirakka. Tämän teossa (uunia lukuunottamatta) meni oikeasti 5 minuuttia. Maistuu ehdottomasti parhaalta kylmänä :)

En yleensä käytä itse valmistaikinoita, mutta nyt olin superlaiska, joten ensimmäistä kertaa elämässäni ostin valmiin murotaikinapohjan. Maku oli hyvinkin sama kuin itsetekemässä, mutta kyllä yritän silti vastaisuudessakin tehdä itse taikinani ;)

4 kommenttia:

  1. Oi Kelli, söpö leipurimestari!

    VastaaPoista
  2. No et mikään amatöörikään ole! :) Mums, minkä näköistä.. Saako tulla kylään?? Hahha. Muru, mun blogin osoite on muuttunut, toivottavasti jatkat lukijana.. xx

    sparkwithme.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai saat tulla kylään ;) Ja ehdottomasti jatkan lukijana:)))

      Poista

Kiitos kommentista! :)