maanantai 17. joulukuuta 2012

Oma Joululahjani

Olen halunnut järjestelmäkameraa niin kauan kuin muistan. En vain ole niin ammattilaisvalokuvaaja, että mun olisi järkevää ostaa jotain tonnin kameraa. Olen ollut kiinnostunut Olympuksen Pen Ministä, sillä musta on tuntunut, että se olisi juuri sopiva kamera mulle. Järjestelmäkamera ilman satoja nappuloita ja hervottoman suurta kokoa. Järkkäri tällaiselle tavalliselle tallaajalle, joka haluaa laadukkaita kuvia, ilman suurta rahanmenetystä ja tuntien opettelua.


Tähän asti on kuitenkin myös tämä järkkärien pikkusisko ollut vähän liian tyyris omalle lompakolleni. Vähän aikaa sitten ihanuuden hinta laski ja kun  Jonnan blogista sai vielä alennuskoodinkin kameraan, niin tuntui että kohtalo on ottanut ohjat käsiinsä ja mun vaan kuuluu saada kamera omaan pukinkonttiin!


Pukinkonttiin ei kamera päätynyt (eihän se nyt niin kauan voinut laatikossaan odotella!), mutta nyt on minulla kaunis valkoinen Olympus Pen Mini E-PM1. Ja voi kuinka olenkaan rakastunut siihen! Olen jo napsinut vaikka kuinka monta kuvaa kameralla ja kaikki kuvat ovat niin ihanan tarkkoja ja kauniita. Uskonpa, että tämän myötä innostukseni valokuvaamiseen kasvaa entisestään :)

Voisin jakaa muutaman kuvan, mitä tänään napsin huoneestani. Saatte samalla nähdä ihan pari detailskuvaa huoneestani ;)
 



Digijärkkärikirja tuli paketin mukana ja ajattelin kyllä yrittää vähän lueskella sitä, jos saisi vähän vinkkejä. Ihan jo tuota kannen kuvaa katsellessa olen aika iloinen, ettei mulla ole tuollaista isoa järkkäriä. Näyttää siltä, että mulla ois pää pyörällä jo ihan vaan noista nappien katselemisesta..

8 kommenttia:

  1. On varmasti hyvä kamera! Mulla on se e-pl3 ja oon tykännyt kyllä tosi paljon! Ostin vasta siihen 45 mm objektiivin, joka on aivan mahtava muotokuviin ja blogia varten kuvaamiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä näin ensivaikutelmaltaan ollut ainkain aivan täydellinen :) Varmasti ostan itsekin jossain vaiheessa jonkun objektiivin, mutta nyt tuo perusobjektiivi on kyllä ihan jees :)

      Poista
  2. Siinähän se! Ihana ja hyödyllinen lahja :) varoitus! Kuvaamiseen hurahtaa jos ei oo tarkkana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niinhän se on :) ja pitää pysyä valppaana, ettei muut jutut jää hoitamatta ;D

      Poista
  3. Mulla on sama kamera ja oon kyllä tykännyt siitä tosi paljon, sopii myös tällaiselle vähän tumpelollekin kuvaajalle:D Varsinkin siellä Roomassa loppukesästä oli ihanaa kun oli kunnollinen kamera matkassa, niin sai kuvailla kaikkia niitä ihania yksityiskohtia ym ympäri kaupunkia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oot tykänny! Tosiaan ajattelin et tää olis hyvä just munkaltaiselle blondille joka ei tajuu tommosista asioista mitään :D mut tulee kyllä ihanan tarkkoja ja yksityiskohtaisia kuvia :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)